Kasvua

Viime päivinä on tullut mietittyä, minkäläinen ihminen olin viime kesänä ja entä nyt. Ilokseni olen huomannut kasvaneeni hieman ihmisenä. Suurin edistys askel, mitä rakkaat ystäväni täällä ovat saaneet omalla olemisellaan aikaan, on kärsivällisyyttä odottaa muita. Suomessa ollessa miulta paloi helposti hermot, jos ihmsiet eivät osanneet päättää, mitä halusivat tehdä tai ostaa. En sietänyt juuri lainkaan niitä tilanteita, jos olin itse ollut valmis jo hyvän tovin. Noh täällä asia on korjaantunut. Tajusin tämän viime sunnuntaina. Kun kaverinia sanovat: "nyt lähdetään", lähtö tapahtuu aikaisintaan puolen tunnin päästä. En edes enää hermostu heille, miksei mtn tapahdu. Ärtymisen merkkejä alkaa näkyä vasta tunnin parin päästä, kun mitään ei ole vieläkään tapahtunut.

Lapsilta olen myös oppinut kaikenlaista. He ovat raastaneet hermojani kovin ottein melkein päivittäin olemassa olollaan ja temppuilullaan. Kärsivällisyyteni kurittomien pentujenkin suhteen on siis kasvanut, mutta siinä ollaan vielä aika alkutaipaleella vielä.

Tärkein ehkä kaikista muutoksista on, että suhteeni Jeesukseen on lähentynyt. Olen oppinut luottamaan enemmän armoon ja siihen, että kyllä Isä kantaa, kun omat voimat eivät riitä. Vaikka elämä on epävarmaa ja tulevaisusu pelottaa, Isä pitää siitä huolen. Taivaan Isän huolenpidon tajuaminen ja sille antautuminen on jotain aivan mahtavaa ja kokemisen arvoista. Ensin pitää vain nöyrtyä ja tunnustaa, minusta ei ole tähän ilman sinua, tarvitsen sinun apuasi. Se on kova paikka, jos on tottunut pärjäämään omillaan ja yksin. Olen siis saanut astua taas askeleen eteenpäin uskon tiellä, kiitos siitä Herralle! Armosta, yksin armosta!